Mikko Ilosella ryhdikäs kauden avaus Abu Dhabissa

24.1.2016 16:52:00

Mikko Ilonen nousi sijaluvulle 22. European Tourin Abu Dhabin kisassa sunnuntaina. 

Hän pelasi ensimmäistä kerta urallaan Abu Dhabissa kaikki kierrokset alle parin (71-71-70-69,-7).

22. sija tuotti 26 671 euroa ja mukavasti World Ranking-pisteitä.

'Tästä viikosta voin olla kenttäpelin osalta tyytyväinen. Oli ensimmäiseksi kisaksi ehjä suoritus. Puttaamiseen liittyi eniten jossittelua, jäi liian monta lyöntiä noille viheriöille.'

'Sain kokonaisuuden pysymään kasassa, en antanut pettymysten vaikuttaa tekemiseen', Ilonen pohti.

Mailoja kantoi ensimmäistä kerta kisatilanteessa Tourin kokeneimpiin ja arvostetuimpiin caddeihin lukeutuva Jason Hempleman.

'Yhteistyö toimi jo nyt saumattomasti. Jason on jo ihan kärryillä tekemisistäni ja toiveistani. Hän on sopivan rauhallinen, minulle mies paikallaan', Ilonen suitsutti tuoretta aisapariaan.

Kilpailun voitti yhdeksän lyöntiä Ilosta paremmalla tuloksella Rickie Fowler.
Mikko Korhonen oli sijaluvulla 69,. Roope Kakko 70.

Suomalaiskolmikko matkaa seuraavaksi Dohaan, jossa käynnistyy jo keskiviikkona Qatar Masters.

Mikko Ilonen on kolmella viimeisellä yrittämällään ollut kahdesti kärkikahinoissa. 2013 hän oli yhdeksäs, 2014 Ilonen taipui taistelussa voitosta Sergio Garcialle vasta kolmannella uusintareiällä.

www.mikkoilonen.fi
www.europeantour.com
lisätietoja myös: teemu.tyry@golfpiste.com