Mikko Iloselle jäi kirittävää Australiassa

Mikko Ilonen ( 74,+2) pelasi Lake Karrinypin kentällä Perthissa ensimmäisen kerran tällä kaudella tuloksen joka oli yli parín.

Aamukierroksellaan hän teki peräti kuusi bogia ja neljä birdietä. Ennakkoon helpoimpiin luokiteltavat par-viitoset olivat kompastuskivenä, nämä neljä reikää hän pelasi kaksi yli.

"Löin niillä oikein hyviä avauksia, jatkolyönnit ja lähipeli eivät olleet samaa tasoa, birkkujen asemasta korttiin tuli bogeja. Muuten pelaamiseni oli hyvää. Kauden aiempiin kisakenttiin verrattuna täällä pelataan erityylistä, mutta hyvin nautittavaa golfia. Perjantaina oman otteen tuloksen tekemiseen pitää olla aavistuksen kireämpää. Odotan hyvää suoritusta', Ilonen kertoi.

Avauspäivän ollessa vielä kesken Ilosen sijoitus on 115,. se tulee päivän edetessä jonkin verran paranemaan. Kärkeen on matkaa kahdeksan lyöntiä.
Päästäkseen perjantain jälkeen jatkoon Ilosen pitäisi pelata tulos 70 tai parempi olettaen, että tulostaso säilyisi samanlaisena.
Mikko Korhonen sai torstaina tuloksekseen 71.

Teemu Tyry