Mikko Ilonen kääntää katseen kohden Rion olympialaisia

10.7..2016

Mikko Ilonen (71-71-71-68,-7) sai Scottish Openin päätöspäivänä Castle Stuart Linksin kentällä päälle hyvän hyökkäysvaihteen. Hän osui oikealla lyöntimäärällä 17 kertaa viheriöihin, väyläosumiakin kertyi kiitettävästi (12/14).

Birdejä kertyi neljä. Ilonen nousee tuloslistalla komeasti, sijoitus tulleee olemaan 15-20.

Kierros on vielä kärjen osalta kesken ja Ilonen kuusi lyöntiä kärjestä.  Ilosen kovasti tavoittelema paikka Open Championshipiin jää , kuten Ranskan kisassa, muutaman lyönnin päähän..

”Sunnuntain kierros oli kolmeviikkoisen jakson paras. Löin vahvasti rautoja, jotka lauantaina olivat heikkoja. Putit jäivät roikkumaan reunoille, minulla oli kaikki mahdollisuudet nousta kymmenen joukkoon”, Ilonen harmitteli.

Ilonen tulee kuittaamaan ison palkintoshekin Skotlannista. Kortti kaudelle 2017 on varmistettu, samoin paikka Rion olympialaisiin.

”Alkukausi on ollut pelillisesti hallussa Englanin ja Irlannin kisoja lukuunottamatta. Kahdeksan kertaa sijoille 12-25.  Niissä kisoissa on ollut mahdollisuuksia enempäänkin. Ei ole vaan napsahtanut kaikki kohdalleen. Nyt otetaan pieni huili, siten alkaa valmistautuminen olympialaisiin, joihin lähden tavoittelemaan menestystä”, hän jatkoi.

Ennen Rion kisaa (11.-14.8.) Ilonen pelaa edellisellä viikolla  European Tourin reikäpelikisan, joka tuli Ilosen vuonna 2014 voittaman Volvo World Matchplay Championshipin korvikkeeksi.