Mikko Ilonen hyvistä asemista British Mastersin kolmannelle kierrokselle

14.10.2016

Mikko Ilonen (66-71,-5) on ennen viikonlopun finaalikierroksia European Touriin kuuluvassa British Mastersissa sijaluvulla 17. Eroa kärjessä olevaan Richard Blandiin on kuusi lyöntiä.

 

Ilonen teki perjantain kierroksensa aikana kolme birdietä ja kolme bogia, joista kaksi viimeistä tulivat sisääntulon loppuvaiheilla.

 

"Puttasin rahtusen paremmin kuin avauspäivänä, mutta lyöminen ei ollut aivan yhtä terävää kuin torstaina. Olosuhteista ei ollut iltapäivälläkään kiinni. Vaikka ilma ehkä hieman kylmeni, oli keli niin hyvä kuin vaan lokakuussa voi olla', Ilonen kertoi.

 

'Asetelmat ovat oikein hyvät edelleen, lauantaina ei anneta enää yhtään siimaa, vaan kelataan kärkeä kiinni', hän suunnitteli.