Mikko Ilonen tuntee Qatarin kentän olosuhteet

25.1.2017

Mikko Iloselle osallistumiskerta  Doha Golf Clubilla Qatarissa pelattavaan European Tourin kisaan on 13.  Ensimmäiset viisi kertaa (2002-2008) tuottivat vaatimattomasti neljä karsiutumista ja kerran sijaluvun 55.

Vuodesta 2009 Ilonen on saanut hyvän otteen kentästä ja lähes aina tuulisista olosuhteista. Plakkarissa on kakkostila kaudelta 2014 uusinnan jälkeen Sergio Garcialle hävinneenä, ja yhdeksäs sija tätä edeltävältä vuodelta.

Kun listaan lisätään kaksi sijalukua 13., sekä sijat 35. ja 37., on seitsemän viimeisen osallistumiskerran saldo yhdestä karsiutumisesta huolimatta erinomainen.

"Kenttä on pysynyt 2000-luvun alusta käytännössä samana. Väylät ovat nyt ottaneet jotain "osumaa", niiden kunto on vaatimaton, saattaa olla luvassa pallon paikan parannusoikeus."

"Haasteeksi nousevat tavanomaistakin nopeammat ja kovat viheriöt, sekä pitkiksi lasketut karheikot, joista ei  lähestymisiin saa mitään kontrollia. Doha Golf Club onkin kisan aikaan hyvän draivaajan unelma, raffeista täytyy pysyä poissa", Ilonen kertoo.

"Tiistaina tuuli oli niin kovaa, että moni osallistuja jätti pelaamisen suunniteltua vähemmälle. Itse kiersin yhdeksän reikää", viikonloppuna harjoitteluun karsiutumisensa johdosta aikaa saanut Ilonen jatkoi.

Avauskierrokselleen hän lähtee torstaina kello 10.10 Suomen aikaa seuranaan Ranskan rutinoitunut Gregory Bourdy, sekä PGA Tourilla mainetta niittänyt Ruotsin David Lingmerth.

Mikko Korhonen lähtee kierrokselleen kello 9.40

 

Supertähtiä ei kisaan kuluvalla kaudella osallistu, suurimpia suosikkeja ovat Martin Kaymer, Berndt Wiesberger, Alex Noren, Rafa Cabrera Bello, sekä edellisviikolla voittanut Tommy Fleetwood.

 

Sijoittuessaan toiseksi 2014 Ilonen pelasi neljä kierrosta 16 alle. Kauden

2016 voitto irtosi Branden Gracelle tuloksella 14 alle, Ilonen oli seitsemän lyöntiä huonommalla tuloksella  13.