Mikko Ilosella vaikea päivä konttorilla

21.4.2017

Mikko Ilonen (73-71,par) kuvaili toista kierrostaan Genzon Golf Clubilla Shenzenissä jopa työläämmäksi kuin ensimmäistä.

 

"Pelaaminen on osaltani todella hankalaa ja kuluttavaa. Ohjailin lyöntejäni ja palloa maaliin. Vallitseva kosteus ei ole minulle mitenkään mieleen", hän kuvailivarhain aamulla tekemäänsä 21 reiän urakkaa.

 

Myös toisena päivänä pelit keskeytettiin huonon sään vuoksi. Toinen kierros pelataan loppuun vasta lauantaina.

 

Ilonen oli keskeytyshetkellä 54. Kahden kierroksen jälkeen jatkoon pääsee

65 parasta ja saman tuloksen omaavat.

 

"Fysiikkavalmentajani Pierre Johanssonin kanssa pitää nyt juonia kroppaan lisää terävyyttä", Ilonen ennakoi viikonlopun kierroksia, joille hän erittäin suurella todennäköisyydellä pääsee mukaan.