Mikko Ilonen tähyää kärkikymmenikköön Kiinassa

29.4.2017

Mikko Ilonen (70-70-69,-7) nousi lauantain kierroksellaan Pekingissä pidettävässä European Tourin kisassa vain kolmen lyönnin päähän viidennestä sijasta.

Kärkipään pelaajien ollessa vielä kentällä sijoitus on 18:s.

Kuuden reiän jälkeen yhden yli kierrostaan ollut Ilonen sai hyökkäysvaihteen päälle tehden 12 reiän aikana neljä birkkua.

'Tuuli oli haasteena, se pyöri ja tuntui, että väliin puuskia tuli joka suunnasta samanaikaisesti. Olin jopa yllättynyt alkupään pelaajien hyvästä tulostasosta. Ehkä heillä oli kevyemmät pyörteet', Ilonen kertoi.

'Peli oli hyvin hallussa alkuvaiheilla. Toisella puoliskolla roikuin mukana. En päässyt hyville paikoille lähestymisissä. Tunne lyömiseen ei ollut ihan kohdallaan. Upotin onnekseni muutaman lyhyen putin, jotka pitivä kierrokseni hengissä. Tuulessa puttaaminen on väliin yllättävän vaikeaa', Ilonen jatkoi.

Ilosen menestyshistoria Volvo China Openissa on erinomainen. Hän on ollut kymmenellä aiemmalla osallistumiskerralla toinen, neljäs ja kahdeksas.