Mikko Ilosella edessään raakaa peliä reikäpelikisoissa

16.8.2017

Mikko Ilonen saa torstaina vastaansa  Bad Griesbachin Resortissa käynnistyvässä ET:n  reikäpelikilpailussa Ranskan Matthieu Pavonin.

Paul Lawrien isännöimä kisa on pelattu kahdesti aiemmin Skotlannissa.

Nyt pelaajia testaa  Bernhard Langerin suunnittelema, Franz Beckenbauerin nimeä kantava kenttä, jolla pelattiin mm. 2015-2016  Porsche  European Open.

Kaaviossa on 64 pelaajaa. Finaaliin yltävät pelaavat neljän päivän aikana kuusi ottelua Voittajan osuus miljoonan euron potista on noin 170 000 euroa.

Ensimmäisellä kierroksella putoavat jäävät ilman palkintorahaa, 32:n joukkoon selviäville luvassa on 16 000 euroa. Edelliskaudella Ilonen voitti avauskierroksella ja  putosi toisella.

Matthieu Pavon pelasi upean kauden 2016 Challenge Tourilla sijoittuen seitsemän kertaa kymmenen joukkoon. Pääkiertueelle päästyään 24-vuotias nuorukainen ei ole ujostellut. Ansiolistalla on jo kolmannet sijat Skotlannista sekä Portugalista, Nordea Mastersissa Ruotsissa ranskalainen oli kuudes.

World Rankingilla sijoitus on 139:s, Ilosen tuorein rankkaus on 326:s

”Tavanomaisesta poikkeava viikko on edessä. Kerrasta poikki systeemi on aika raaka. Toisaalta pitää vaan voittaa kanssasi pelaava kaveri, yksi kerrallaan. Kisatunnelmasta voidaan tuskin puhua. Rauhallinen tapahtuma on luvassa. Kenttä on kovin vihreä, sateita on ollut täälläkin”, Ilonen luonnehti tulevaa tiistai-iltana.

Supertähtiä ei ole mukaan saatu, mutta rivissä on runsaasti rutinoituneita pääkiertueella voittaneita pelaajia.

Ryder Cupissa ovat  Lawrien lisäksi taitojaan näyttäneet mm. Nicolas Colsaerts, Jamie Donaldson, Victor Dubuisson, sekä kuluvalla kaudella Marokon kisan voittanut Edoardo Molinari.

ET:n Race to Dubai-listalla Ilosen sijoitus on 136:s (144 172 euroa)

Ilosen ja Pavonin ottelu käynnistyy kello 14.55 Suomen aikaa.