Mikko Ilonen hakee latausta Hollannin kilpailuun

13.9.2017

Mikko Ilonen starttaa torstaina kello 15.15 Suomen aikaa The Dutch -kentällä pelattavaan KLM Openiin.

Colin Montgomerien suunnittelema kenttä oli Hollannin ehdokas Ryder Cup isännäksi kaudelle 2018, kisat myönnettiin Pariisille.

'Kenttä on todella upeassa kunnossa etenkin väylien osalta. Harvoin on näin hienoa tarjolla. Kilpailupäiville on luvattu alkuun kovaa tuulta joka tyyntyy loppua kohden. Siitä on ensin selvittävä.'

Sveitsin kilpailussa viikonlopun parhaan yhteistuloksen 66-64=130 myötä viidenneksi noussut Ilonen piti alkuviikosta latausvaloa himmeällä.

'Edellisestä kisasta  on hyvä palautua huolella uuden vireen löytämiseksi.

Keskiviikkokin on ohjelmaltaan rauhallinen. Pelaan yhdeksän reikää ja vedän sen päälle kevyen treenin.

Ilonen on  Race to Dubai-llistalla 106:s. Kauden päätteeksi 100 ensimmäistä saa vahvan kortin kiertueelle.

Mikäli Ilonen jäisi tuon rajan taakse, on hänellä uuden Access Listin kautta käytännössä varma kategoria heti sadannen pelaajan takana.

Access listaan huomioidaan kaikki 'tavalliset' ET:n kilpailut. Siitä poistetaan kuitenkin ansiot seuraavista kisoista:

-Masters sekä PGA Champiionship,

-World Tourin neljä kisaa ja

-kahdeksan rahakasta Rolex -sarjan kilpailua.

Ilonen on Sveitsin kisan jälkeen Race to Dubai-listan sadannen sijan ulkopuolella olevista paras Access listalla (240 000 e).

 

Listan kymmenen ensimmäistä saavat kategorian RD:n sadannen takana, joka takaa lähes saman määrän kisoja kuin Ilonen pelaa kuluvalla kaudella oltuaan RD:n 58:s vuonna 2016.

Ilosella on eroa Access listan sijalla 11:s olevaan pelaajaan 63 000 euroa.

Matemaattisesti on mahdollista, että hän putoaisi kärkikymmeniköstä, mutta tämä on hyvin epätodennäköistä.

Hollanissa suomalaisista ovat mukana myös Mikko Korhonen sekä Roope Kakko.