Mikko Iloselle jäi kirittävää Skotlannissa

5.10.2017

Mikko Ilonen (74, +2) on Carnoustien kentällä pelaamansa kierroksen jälkeen sijaluvulla 115:s kolmella eri kentällä pelattavassa Alfred Dunhill Links Championshipissa.

Kisan kärkituloksen (67, -5) pelasivat Nicolas Colsaerts ( Kingsbarns) ja Paul Dunne ( Old Course)

Carnoustie on kolmesta kentästä kisan pitkäaikaisten tilastojen valossa vaikein.  Mikko Ilosen pelikaveri Ben Evans oli neljä alle ennen viimeisen reiän bogiaan.

Tuloksellaan 69 (- 3) hän oli  Carnoustien kiertäjistä jaetulla ykköstilalla.

Mikko Ilonen onnistui tekemään kolme birkkua, bogeja kortissa oli viisi.

Carnoustiessa oli muiden kenttien tavoin 56 pelaajaa, Ilosen takana oli näistä 13..

 

'Avauksissa oli hieman epätarkkuutta, huonoja pomppujakin bunkkeriin ja raffiin. Niistä paikoista piti vaan kiltisti lyödä lähes poikittain ja ottaa bogit vastaan. Lyöminen oli kuitenkin ihan menevää, en päässyt riittävästi paikoille. Tästä on vielä hyvä paikka ja reilusti aikaa nousta', Ilonen kertoi.

Parikisassa Ilosen ja partnerinsa Dave Farrell onnistuivat pelaamaan best-ball pelimuodossa hyvin ristiin, nettotulos 65 jäi vain lyönnin päähän Carnoustiessa tehdyistä.

Perjantaina Ilonen käynnistää pelinsä Kingsbarnsissa kello 13.23.

Lauantain St. Andrewsin Old Coursen kierroksen jälkeen (klo 12.28) selviää, onko Ilonen niiden 60:n joukossa, jotka pääsevät samalla kentällä pelattavalle finaalikierrokselle.