Mikko Ilonen tavoittelee menestystä Australian Kultarannikolla

29.11.2017

European Touriin lukeutuva Australian PGA Championship pelataan loppuviikosta Brisbanen eteläpuolella, pitkistä hiekkarannoista kuuluisaksi tulleella loma-alueella maan itärannikolla.

Royal Pines Resortin kenttää isännöi kisaa myös vuosina 2015 ja 2016, hyvin pitkään myös naisten LET-kilpailua kauden alkuvaiheilla.

Mikko Ilonen osallistui viikonloppuna Sydneyssa Australian Openiin, jossa sijoitus oli 44:s.

”Maanantain pidin vapaata, tutustuin paikallisiin rantoihin. Tiistaina ehdin pelata Johan Edforsin kanssa yhdeksän ensimmäistä reikää. Keskiviikon ohjelmassa iltapäivällä oli pro-am”, Ilonen kertoi valmistautumisestaan.

”Tiiauspaikoilta väistellään väyläbunkkereita, lähestymisiä nostellaan kumpujen väliin viheriöille. Puttaaminen voi nousta minulle suurimmaksi haasteeksi, pari vuotta sitten vaihdetut bermuda-ruohot eivät ole vielä oikein asettuneet paikalleen, linjojen kanssa on tekemistä”, Ilonen kertoi kentästä ja tulevasta kisasta.

Suurimmat suosikit ovat Sergio Garcia, Adam Scott sekä Marc Leischman.
Suomalaisista on mukana myös Kim Koivu, joka sai ET:lle rajoitetun kortin selviämällä karsintafinaalissa kahdelle viimeiselle kierrokselle. Koivun päätyömaa on Challenge Tour.

”Kerran aiemmin olen Kimin tavannut. Mukavaa, että saadaan uusia naamoja mukaan haistelemaan pääkiertueen tunnelmaa. Onnea ja menestystä paidattomien sarjoihin”, Ilonen toivotteli vastikään amatööriydestään luopuneelle helsinkiläiselle.

Palkintopotissa on vajaa miljoona euroa.

Kisa on Iloselle kalenterivuoden 23:s ja viimeinen, hän lentää suoraan Australiasta Floridaan yhdistetylle lomalle ja harjoitusleirille, josta palaa vasta tammikuun toisella puoliskolla Abu Dhabin kisaan.

Ilonen starttaa ensimmäiselle kierrokselleen jo keskiviikon puolella kello 22.40.